"Kiitos kaikesta tuesta ja kärsivällisyydestä näiden vuosien aikana. 

Olet ollut turvallinen, lempeä ja innostava puheterapeutti!"

Puheterapeutti Emilia



Olen puheterapeutti Emilia Juntunen ja olen valmistunut Oulun yliopistosta vuonna 2020. Ratkaisukeskeiseksi neuropsykiatriseksi valmentajaksi kouluttauduin vuonna 2024. Vuosina 2020-2024 toimin puheterapeuttina Meri-Lapin alueella, jonka jälkeen olen siirtynyt pääasiassa Rovaniemen alueelle. Pääasiassa olen työskennellyt yksityisellä sektorilla kuntoutuksen parissa. Pitkän loppuharjoitteluni suoritin kehitysvammaisille erityispalveluita tuottavassa tuki- ja osaamiskeskuksessa, jossa tein pääasiassa arviointityötä. Arviointeja olen tehnyt säännöllisesti kuntoutustyön ohessa. Päivitän osaamistani säännöllisesti lisäkouluttautumalla.

Erityisenä mielenkiinnonkohteena minulla on autismikuntoutus sekä kommunikoinnin apuvälineet. Nautin kuitenkin siitä, että työni on monipuolista ja pääsen kehittämään itseäni joka päivä. Kokemusta minulla on erityisesti kielellisten vaikeuksien ja puhemotoriikan haasteiden kuntoutuksesta.

Tärkeää minulle työssäni on, että puheterapia on innostavaa ja toimivaa niin asiakkaalle, ympäristölle kuin itse puheterapeutillekin. Panostan siihen, että käyttämäni materiaali on asiakasta motivoivaa sekä ympäristölle antamani ohjaus on selkeää sekä resurssit huomioon ottavaa. 


2025 Valikoiva puhumattomuus-juhlaseminaari

2025 PECS 1

2024 PROMPT

2024 Ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja

2023 Aistikoulutus 

2023 PRT

2022 Havainnoi, arvioi ja kuntouta epäselvä puhe

2022 Milloin ja miten käytät erilaisia välineitä puheterapian tukena?

2022 Suuhengityksen haitat

2021 OPT-1 

2021 AAC käytännössä - tehokkaat menetelmät

2020 Puheen ymmärtämisen kuntoutus lapsilla ja nuorilla 

Vapaat asiakaspaikat

päivitetty tammikuussa 2026

Rovaniemi: vapaita asiakaspaikkoja, alkaen heti 

Tervola: 1 vapaa asiakaspaikka, alkaen heti

Pohjois-Lappi: asiakaspaikkaa hybridipuheterapiaan mahdollista tiedustella puhelimitse tai sähköpostitse

etäpuheterapia: vapaita asiakaspaikkoja, tulossa

Läydät minut myös Instagramista @puheterapeuttiemilia

Luo kotisivut ilmaiseksi!